10

lataa

  • Erasmus Darwin (Charlesin isoisä) oli yksi 1700-luvun merkittävimpiä ajattelijoita.

10. Pohjois-Chile

Evoluutioteorian esittäjänä Charles Darwin on yksi kaikkien aikojen kuuluisimmista tiedemiehistä, jonka ajatuksilla on ollut luonnontieteiden kehityksen lisäksi suuri vaikutus myös muille tieteenaloille. Darwinin suvussa on ollut muitakin erittäin ansioituneita tieteentekijöitä, joista kuuluisimpia ovat Charlesin isoisä Erasmus Darwin ja hänen serkkupuolensa Francis Galton (Erasmus oli myös Francisin isoisä.)

Erasmus Darwin oli 1700-luvun merkittävimpiä ajattelijoita Englannissa, eivätkä hänen kiinnostuksen kohteensa rajoittuneet ainoastaan luonnontieteisiin; Erasmus oli myös arvostettu runoilija, keksijä ja lääkäri, jonka Englannin kuningas (George III) olisi halunnut tohtorikseen. Tästä kunniasta Erasmus kuitenkin kieltäytyi. Nykyään Erasmus tunnetaan parhaiten hänen evoluutioteoriaa ennakoivista ajatuksista sekä päivällisklubista (Lunar Society of Birmingham), jonka yksi perustajajäsen hän oli. Klubilla kohtasivat viikoittain valistusajan merkittävimmät ajattelijat.

Darwinin serkku Sir Francis Galton oli isoisänsä lailla monilahjakkuus, jonka elämään ja ajatuksiin voit tutustua tämän wikipedia-artikkelin avulla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *