7

lataa

  • Cyttaria darwinii on tulimaassa kasvava sieni.

7. Tulimaa

Beagle-matkan aikana Darwin tekee valtavan määrän havaintoja eliökunnasta. Tulimaassa kartoitetuista lajeista yksi mielenkiintoisimmista on sieni, jolle jälkikäteen on annettu nimi Cyttaria darwinii.

“Täällä kasvaa eräs kasvikunnan edustaja, (huom. tuohon aikaan sienet ja kasvit kuuluivat samaan kuntaan.) joka on huomionarvoinen sen vuoksi, että se on tulimaalaisten tärkeää ravintoa. Kyseessä on pallomainen, kirkkaankeltainen sieni, joka kasvaa runsaasti pyökkien oksilla. Nuorena se on kimmoisa, pullistunut ja sileäpintainen, mutta vanhemmiten se kutistuu ja sitkistyy, jolloin koko pinta muuttuu lokerikkoiseksi ja kennomaiseksi. Tulimaassa naiset ja lapset keräävät sientä suuria määriä, kun se on jo sitkeää ja vanhaa, ja sitä syödään raakana. Se on hiukan limainen, maultaan makeahko ja tuoksuu heikosti sienelle. Eräitä marjoja kuten kääpiöarbutusta lukuun ottamatta alkuasukkaat eivät syö muuta kasviruokaa kuin tätä sientä. Luulisin, että nykyään Tulimaa on ainoa paikka maailmassa, jossa jokin itiökasvi on väestön perusruokaa.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *